Meidän tarina

Cafe Eléna on ajatusleikin tulos, joka on muuntautunut vuosien mittaan. Kuinka yhdistää kauneus ja hyvinvointi rauhalliseen hetkeen kahvin äärellä. 

Minulle tärkeitä asioita ovat perhe sekä ystävät, oma hyvinvointi, Lappi ja Italia – sekä ehdottomasti kiireetön aamu ja kahvi.
Ajattelin sitä, kuinka voisin tuoda nämä kaikki yhteen paikkaan. 

Haavemaailmassani olen luonut viinikahvilan Italiaan, jossa olisi jotain suomalaista, Lapista tietysti. Päädyin ajattelemaan ideaa, että olisi kahvila Suomessa, josta löytyy sekä Italia että Lappi. 

Olen syntynyt Taivalkoskella, Taivalvaaran päällä, upean luonnon ympäröimänä. Kasvanut Koillismaan metsissä, viettänyt nuoruusvuodet Levillä ja kaunis pohjoisen luonto on edelleen lähellä sydäntäni. 

Kun haluan rauhoittua ja kohdata omat ajatukseni, tarvitsen ympärilleni luontoa, rauhaa ja lunta. Mutta minussa on myös ripaus tuota Italialaista temperamenttia ja sosiaalisuutta. Tätä kahvilaa ideoin ja suunnittelin kauniina ruskapäivänä tunturin kupeessa Levillä, ensilumen hiljalleen leijuessa maahan. Haluan tuoda jokaiselle pienen maistiaisen tästä upeasta suomen Lapista. 

Ja tietysti myös palan Italiaa, joka on minulle niin rakas matkailukohde. Rakastan Italialaista ruokaa ja heidän sosiaalista ja perhekeskeistä elämäntyyliä. Minulle on tärkeää kerätä ihmiset yhteen ja saada heidätkin nauttimaan kaikesta, mitä ympärillä on ja arvostamaan pieniäkin onnen hetkiä. 

Kahvilani koostuu siis kauniista asioista, omasta hyvinvoinnista sekä makunautinnoista. Siellä on mahdollista viettää aikaa yksin itseään hemmotellen tai ystävien kesken jakaen kokemuksia. Ihanat teemaluennot ja työpajat tarjoavat mahdollisuuden tutustua omaan hyvinvointiin ja antaa mahdollisuuden uusille kokemuksille. Oma henkinen hyvinvointi on tärkeää ja haluan tuoda sen mukaan näihin makunautintoihiin ja toivon, että vietätte ikimuistoisia, taianomaisia hetkiä Cafe Elénassa. 

%d bloggaajaa tykkää tästä: